Mika Kamppinen


Kyky asettua asiakkaan asemaan, on ensisijaisen tärkeää, kun aletaan suunnittelemaan yhtä elämän isoimpia hankintoja. Tahdon käyttää kaiken tietotaitoni, jotta lopputuloksena olisi Teidän unelmakotinne.

Olen saanut olla mukana toteuttamassa unelmia jo 20 vuoden ajan. Kokemusta on tullut niin suunnittelun, myynnin kuin urakoinnin parista.

Innokkaana sisustajana ja satoja luonnoksia piirtäneenä, pystyn jo projektin alkuvaiheessa näkemään onko tilaratkaisut toimivia ja asiakkaan tarpeita hyvin palvelevia.

Vapaa-aikani vietän mieluiten perheeni kanssa. Akut ladataan luonnossa liikkuen ja valokuvaten.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan teidännäköisenne koti.

Mika Kamppinen